Yhteystietoja

 

(Päivitetty 17.2.2010)

 

 

Laitteita, koulutusta ja hoitoja

 

Suomen otsoniterapia.

Valmistaa ja tuo maahan erilaisia otsoniterapioihin liittyviä tuotteita ja laitteita. Mm. seuraavia:

  • Otsonigeneraattoreita moniin käyttötarkoituksiin lähtien edullisista juomaveden otsonaattoreista (suositushinta 220 eur.) aina ammattikäyttöön tarkoitettuihin malleihin, joilla voi valmistaa tarkkoja otsonipitoisuuksia esimerkiksi injektio ja infuusiohoitoihin. Generaattoreista enemmän: http://www.otsoniterapia.fi/generaattorit.htm.

  • Otsonoitua oliiviöljyä useana eri vahvuutena.

  • Otsoniin perustuvien kosmeettisten tuotteiden edustus. Aineet ovat vasta koekäytössä, mutta niiden maahantuonti aloitetaan heti kuin mahdollista.

  • Otsonisaunakabinetteja.

  • Tehokkaita otsonigeneraattoreita käytettäväksi esimerkiksi otsonisaunan yhteydessä.

Suomen otsoniterapia hakee yhteistyökumppaneita myös eri terveydenhoitoalan ammattilaisista - lähinnä sairaanhoitajista ja lääkäreistä. Tarkoituksena on perustaa klinikoita kasvavan kysynnän tyydyttämiseksi. Kaikille yhteistyöhön ryhtyville järjestetään koulutus. Itse toimin yrityksessä asiantuntijana ja kouluttajana, mutta mukana toimii myös lääkäreitä Suomesta ja Venäjältä. Lisäksi etsimme jälleenmyyjiä tuotteille. Yhteydenotot seuraaville henkilöille:

 

Miika Sallinen

Rasinrinne 13 B 20, 01360 VANTAA

GSM: 050-3271662

Sähköposti: info(a)otsoniterapia.net tai miika.sallinen(a)otsoniterapia.fi.

Pekka Mäkelä

GSM: 040-5036711

Sähköposti: pekka.makela(a)otsoniterapia.fi  

Kotisivut: http://www.otsoniterapia.fi (aukeaa myös osoitteella: http://www.suomenotsoniterapia.fi).

 

 

Suomen otsoniterapia / Jyväskylän klinikka

Useita otsonihoitoja, mm seuraavia:

·         Suolihuuhteluita otsonikaasulla.

·         Otsoni-autohemoterapiaa

·         Otsonoidun fysiologisen suolaliuoksen suonensisäisiä infuusioita.

·         Erilaisia paikallisia otsoni-injektioita.

·         Otsonihöyrysaunakabinetti

·         Haavojen, palovammojen yms. paikallisten oireiden otsonikäsittelyt suljetussa pussissa.

·         Otsonikuppaus (ihon käsittely otsonoidulla öljyllä, jonka jälkeen alue käsitellään alipainekupilla, joka imeyttää öljyä paremmin ja tehostaa verenkiertoa).

·         Myös veden otsonaattoreita, otsonoituja öljyjä ja muita eri tuotteita sekä kirjallisuutta.

Käyntiosoite: Yliopistonkatu 24 A, Pyörätuolipotilaat myös Kilpisenkadun puolelta sisäpihalta (Kilpisenkatu 9).

Kotisivut: http://www.otsoniterapia.fi/jyvaskyla 

Susannan kotisivut: http://www.hoitolasusannahyytiainen.fi/

Kaarinan kotisivut: http://www.hoitolakaarinakrogerus.fi/

Ajanvaraus:

Puhelimitse: 040–5963088 (Susanna Hyytiäinen), 0400–580477 (Kaarina Krogerus).

Sähköpostitse: susanna.hyytiainen(a)otsoniterapia.fi tai kaarina.krogerus(a)otsoniterapia.fi

 

 

Klinikka WITA, Suomen otsoniterapian Turun toimipiste

Useita otsonihoitoja, mm seuraavia:

·         Otsoni-autohemoterapiaa

·         Otsonoidun fysiologisen suolaliuoksen suonensisäisiä infuusioita.

·         Erilaisia paikallisia otsoni-injektioita.

·         Haavojen, palovammojen yms. paikallisten oireiden otsonikäsittelyt suljetussa pussissa.

·         Suolen otsonikaasutuksia

·         Myös veden otsonaattoreita, otsonoituja öljyjä ja muita eri tuotteita sekä kirjallisuutta.

Osoite: Kauppiaskatu 10 C, 20100 TURKU, (Lääkärikeskus Medinan tiloissa 3. krs).

Avoinna ark. 9-19, muina aikoina sopimuksen mukaan

Ajanvaraus klo. 9-16 numerosta (02) 277 6666

Kotisivut:  http://www.otsoniterapia.fi/turku/

Lääkärikeskus Medinan sivut: http://www.medina.fi/anudewit.html

Lisätietoja antaa sairaanhoitaja Anu de Wit. Puh. 050-5533477

 

 

Oulun otsoniterapia / Hyvinvointikeskus Clementine

Oulussa saa toistaiseksi useimpia otsonihoitoja. mm. seuraavia:

  • Suonensisäisiä infuusiohoitoja, kuten otsonoidun fysiologisen suoliuoksen infuusioita ja laajaa otsoni-autohemoterapiaa.

  • Erilaisia otsoni-injektioita.

  • Haavojen, palovammojen yms. paikallisten oireiden otsonikäsittelyt suljetussa pussissa.

  • Otsonikuppaus (ihon käsittely otsonoidulla öljyllä, jonka jälkeen alue käsitellään alipainekupilla, joka imeyttää öljyä paremmin ja tehostaa verenkiertoa).

  • Hoitolassa myydään myös juomaveden otsonaattoreita, otsonoituja öljyjä ja muita eri tuotteita sekä kirjallisuutta.

Käyntiosoite: Nahkatehtaankatu 2, 90100 OULU.

Kotisivut: http://www.otsoniterapia.fi/oulu, http://www.clementine.fi

Klinikka avoinna arkisin klo 8-20 ja lauantaina klo 10-16. Myymälä ja ajanvaraus avoinna arkisin 10-18. Tiedustelut ja ajanvaraus numerosta 040-8336580 (Tanja Huttu).

 

 

Suomen otsoniterapia - Tampereen klinikka

Tampereella on toimipiste, josta saa useita otsonihoitoja. mm. Seuraavia:

  • Otsonoidun fysiologisen suolaliuoksen infuusioita.

  • Otsoni-autohemoterapiaa.

  • Haavojen, palovammojen yms. paikallisten oireiden otsonikäsittelyt suljetussa pussissa.

  • Erilaisia otsoni-injektioita. Erityisesti aknen paikallista hoitoa otsoni-injektioilla.

  • Gynekologisia otsonihoitoja otsonikaasulla, otsonoidulla vedellä ja otsonoiduilla öljyillä.

  • Peräsuolihuuhteluita otsonikaasulla.

  • Hoitolassa myydään myös juomaveden otsonaattoreita, otsonoituja öljyjä ja muita eri tuotteita sekä kirjallisuutta.

  • Lisäksi hoitolassa aloitetaan suonensisäiset infuusiohoidot lähiaikoina.

Käyntiosoite: Eurolääkärit-lääkärikeskuksen tiloissa Tampereen keskustassa.

Hämeenkatu 25B, 33200 TAMPERE

Kotisivu:  http://www.otsoniterapia.fi/tampere

Tiedustelut ja ajanvaraus numerosta 044-2734094 (Alla Honkanen).

 

 

Polar Health Oy (Lohja)

Useimpia otsonihoitoja ja otsonigeneraattoreita sekä monenlaisia lisävarusteita. Otsonihoitojen lisäksi kannattaa kysellä myös muita hoitomuotoja. Esimerkiksi pulsoivaa magneettikenttähoitoa ja varsinkin astmaatikoille suolahuonehoitoja. Yrityksen tuotteisiin kuuluu myös laaja turvehoitotuotteiden valikoima.

Österkullantie 20, 03100 NUMMELA

Kotisivut: http://www.polarhealth.fi

Sähköposti: kari.viherlahti(a)polarhealth.fi
puh. (019) 312 131, faksi (019) 331 450

GSM: 0500–210638.

 

 

Hieronta ja Colonic-hoito (Kuopio)

Anna Liisa Linnilä

Suolihuuhteluita. Myös otsonin kanssa.

Maljalahdenkatu 39, KUOPIO

Puh. (017) 282 4123

 

 

Oxymagnet-ketju

Oxymagnet on suomalaisen fysioterapeutin Arja Lidqvist-Niemelän järjestämä ketju, johon kuuluu useitakin suomalaisyrityksiä. Ketjun hoitomuotoina ovat pääasiassa magneettiterapia ja singlethappihoidot. Lindqvist-Niemelä toimii nykyisin Fuengirolassa Espanjassa. Hänen internetsivuiltaan (http://www.oxymagnet.com) löytyy lisätietoa hoidoista ja ketjuun kuuluvista suomalaisista hoitopaikoista. Otsonihoitojen suhteen valikoima lienee kuitenkin suppea ja rajoittunee otsonoidun veden käyttöön niin ulkoisissa, kuin suun kautta otetuissa sovellutuksissa.

 

 

Tuotteita ja laitteita

 

Helin hyvinvointi (verkkokauppa)

http://www.helinhyvinvointi.com/

Harjukatu 22 As. 2
74700 Kiuruvesi
Puhelin: 050 5949 739 - Arkisin klo 11–16
Sähköposti: info(a)helinhyvinvointi.com

Saatavilla juomaveden otsonaattoreita ja otsonoituja öljyjä eri vahvuuksina.

 

Heinola

 

Luontaishoitola ILLUSIA KY

dipl. luontaisterapeutti Tuula Vigman

Kauppakatu 5, 18100 Heinola

Puh. 040 561 2866

Saatavilla otsonoituja öljyjä

 

Helsinki

 

Miika Sallinen

Rasinrinne 13 B 20, 01360 VANTAA

GSM: 050-3271662

Sähköposti: info(a)otsoniterapia.net

Myyn itse otsonoituja öljyjä ja juomaveden otsonaattoreita. Niitä voi noutaa kotoani tai voimme sopia tapaamisen johonkin paikkaan pk-seudulle. Tarvittaessa myös kotiinkuljetus ja opastus laitteen käyttöön.

 

Synerki

Kellosaarenkatu 4 A 27, 00180 HELSINKI

Puh. (09) 685 6758

GSM: 041–510 1771

Sähköposti: mail(a)synerki.com

Kotisivut: http://www.synerki.com

Täältä on saatavilla mm.

·         Juomaveden otsonointiin soveltuvia otsonigeneraattoreita. Myös edullista Enalyn mallia.

·         Otsonoituja oliiviöljyä

 

 

Hämeenlinna

 

Hämeen Monihoito

Ruutikellarintie 1, 13210 Hämeenlinna.

Puh. (03) 617 1005 (klo 9-11). GSM: 040–7332249.

Sähköposti: monihoito@elisanet.fi

Otsonoitujen öljyjen lisäksi myös Otsoni- ja vetyperoksidihoidot –kirjaa.

 

Jyväskylä

 

Jyväskylän luontaiskeskus myy otsonoituja öljyjä seuraavissa toimipisteissä.

  • Torikeskus: Sijaitsee jyväskylän keskustassa, torikeskuksen ensimmäisessä kerroksessa. Sisäänkäynti parkkihallista, Väinönkadulta ja Kauppakadulta. Puh. (014) 616 846.

  • Prisma Seppälä: Sijaitsee Seppälän Prisman yhteydessä, Ahjokatu 7:ssä. Puh. (014) 630 782.

Lahti

 

Luontais- ja hyvinvoinninkeskus EDEN

Hämeenkatu 11, 15110 LAHTI

Puh: 0440-710 840
Kotisivut: www.elamanpuu.net

Saatavilla otsonoituja öljyjä

 

Fytonomi Lauri Puhakainen

Hämeenkatu 5 A 1, 15110 Lahti.
GSM. 040-5402094

Kotisivut: http://www.quantec.fi/

Saatavilla juomaveden otsonaattoreita ja otsonoituja öljyjä eri vahvuuksina.

 

Nilsiä

 

Kuivaustekniikka J. Sormunen Oy

Lusperinkuja 5-7 A2, 73300 Nilsiä

Puh: 0400 - 276 625 (Jouko), 045 - 671 8801 (Timo)

Kotisivut: www.kuivaustekniikka.net

Sähköposti: info@kuivaustekniikka.net
Saatavilla otsonoituja öljyjä

 

Rovaniemi

 

MyTrainer Marjukka Laine / MyStudio

Kivikangas 18 B 6, 96800 Rovaniemi

Puh: 040-510 9579

Sähköposti: marjukka.laine(a)mytrainer.inet.fi

Saatavilla juomaveden otsonaattoreita ja otsonoituja öljyjä

 

Salo

 

Ravinto-Extreme

Annankatu 12, 24240 Salo, Tyylitiimin 2.krs.

Myös Lieto/Littoinen, Järvelän vapaa-ajankeskus. Toimimme myös sitä kautta.
puh. 050 - 910 4872, 050 - 91048 95

kotisivu: www.ravinto-extreme.fi
S
ähköposti: sinikka.kaartinen(a)gmail.com

Otsonoituja oliiviöljyjä.

 

Sodankylä

 

Hyvän Olon Keskus

Unarintie 13 B, 99600 Sodankylä

GSM: 0500-696 373

Sähköposti: veijo.pesonen(a)pp1.inet.fi

Saatavilla juomaveden otsonaattoreita ja otsonoituja öljyjä

 

Somero

 

Vekisa Ky / Kirsti Santakangas

Kyrönsuontie 358,  31520 Pitkäjärvi
GSM: 040 5085 812
Puh. (02) 748 1184
Sähköposti:  santakangas(a)netti.fi
Saatavilla juomaveden otsonaattoreita ja otsonoituja oliiviöljyjä eri vahvuuksina sekä Otsoni- ja vetyperoksidihoidot -kirjaa.

 

Tampere

 

Suomen happituote

Männistönkuja 2, 33410 Tampere
Puh. (03) 346 0545

GSM: 050–357 0898

Kotisivut: http://www.suomenhappituote.fi
Sähköposti: pekka.lahtinen(a)suomenhappituote.fi

Erilaisia vetyperoksidi- ja muita happivalmisteita lähinnä kylpyihin ja suun kautta otettuihin sovellutuksiin. Myös otsonoitua oliiviöljyä. Lisäksi juomaveden otsonointiin ja huoneilman puhdistamiseen suunniteltuja otsonigeneraattoreita. Myös monenlaista otsoni- ja muita happihoitoja käsittelevää kirjallisuutta.

 

Toijala

 

Hius Ilkka

Kirkkotori 10, 37800 TOIJALA

Puh. (03) 542 5596

GSM: 040–554 9416

Saatavana otsonoituja öljyjä ja otsonigeneraattoreita juomaveden otsonointiin.

 

Turku

 

Ravinto-Extreme

Kauppiaskatu 8, 20100 TURKU

puh. 050 - 910 4872, 050 - 910 4895

kotisivu: www.hullukaitsu.fi

sähköposti: sinikka.kaartinen(a)gmail.com

Otsonoituja oliiviöljyjä.

 

Terveyden- ja kauneuden palvelukeskus
Weyergans High care center

Karita Helevaara
Puutarhakatu 8, 20100 Turku
puh. 02- 250 4090
www.high-care.fi

Saatavana otsonoituja öljyjä. Lisäksi teen otsonoidulla oliiviöljyllä selluliitti- ja akne/ihonpuhdistus-kasvohoitoja SPM-alipainehieronnalla.

 

Vaajakoski

 

Daintree Tech / Kari Markko

Kalliokummuntie 13 A 8, 40800 VAAJAKOSKI

GSM: 045-111 9880

Sähköposti: ktma2000(a)yahoo.com

Kotisivut: www.hvl.fi

Saatavana otsonoituja öljyjä ja otsonigeneraattoreita juomaveden otsonointiin.

 

Vaasa

 

Lootus-kirja

Lootus-kirja Oy

Läntinen Pitkäkatu 3 B 14, 65380 VAASA

Puh/fax: (06)3567873

GSM: 050-3137 046

Sähköposti: lootuskirja(a)kolumbus.fi

Lootus-kirja Oy kauppaa juomaveden otsonointiin soveltuvaa otsonigeneraattoria. Verkkosivujen mainoksesta poiketen tämä malli ei sovellu öljyn otsonointiin. 100 g öljyä vaatii useita grammoja otsonia, joten tuolla laitteella siihen kestäisi jopa viikkoja ja samalla öljyyn muodostuisi mahdollisesti myrkyllisiä määriä haitallisia typen oksideja. Myöskin freoniteoria on sellainen, ettei entinen ilmakehäfyysikko (minä) sitä allekirjoita. Joka tapauksessa generaattori soveltuu varmasti juomaveden otsonointiin. Otsonaattorin esittelysivu: http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/otsonoija.htm

 

Vantaa

 

Rentoutuskeskus Lootus

Askistontie 52 a B, 01680  Vantaa

Puh (09)8544959 tai 0500-704210.

Sähköposti: aila.vennola(a)lootus.fi

Saatavilla otsonoituja öljyjä.

 

Varkaus

 

OivaKauppa (Osuuskunta OivaTalo)/Eila Lyytinen

Kauppakatu 17, 78200 Varkaus

GSM: 0440 170 410

Kotisivu: http://www.oivatalo.fi/oivakauppa.html

Sähköposti: oiva(a)oivatalo.fi

Saatavilla otsonoituja öljyjä.

 

 

 

 

© 2009 Miika Sallinen

 

Hoidot, laitteet ja

tuotteet tarjoaa