Narkoottisen aineiden lisääntynyt leviäminen lasten ja teini-ikäisten keskuudessa sekä lääkehoidon kalleus, ovat saaneet lääkärit katselemaan uusia menetelmiä pikaista hoitoa vaativien opiaattiriippuvaisten potilaiden hoitamiseksi. Perinteinen hoitomenetelmä opiaattiriippuvaisten hoidossa sisältää kolme astetta: Intensiivinen huumeista vieroittaminen ja huumeista aiheutuneen elimistön häiriötilan poistaminen – somatopsykoottinen korjaus somatoneurologisten psyykkisten oireiden (aineenvaihdunnalliset häiriöt ja psyykkinen epätasapaino uniongelmat mukaan lukien) normalisoimiseksi – ja viimeisenä terapia repsahdusten estämiseksi. Kaksi ensimmäistä astetta ovat tunnetusti kaikkein tärkeimpiä, joiden aikana potilas on suljettuna laitokseen. Vieroitusoireet ovat eräitä kaikkein vaikeimpia ongelmia. Näiden oireiden uhka on usein suurin syy narkoottisten aineiden käytön jatkumiselle. Kaikkein vaikein jakso havaitaan heroiiniriippuvaisilla, jotka nauttivat lisäksi rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä. Klassinen ”psykofarmakologinen käytäntö” johtaa säännöllisesti sellaisiin komplikaatioihin, kuten kontrollin pettämiseen aiheuttaen edelleen psyykkistä jännitystä ja houretiloja. Nämä taas edistävät narkoottisten huumeiden käyttöä. Näiden neuroleptisten oireiden psykopatologinen ilmenemismuoto (psyykkinen kireys) voi heikentää terapeuttista kontaktia. Niinpä kahden ensimmäisen vaiheen aikana näyttäisi järkevältä käyttää epätyypillisiä antipsykoottisia huumeita pieninä annoksina lyhyen aikaa tarkan kontrollin alla. Edellä mainitut komplikaatiot saivat meidät etsimään uusia menetelmiä, ja niinpä otimme käyttöön suonensisäiset ja ihonalaiset injektiohoidot lääkinnällisellä otsonilla. Tämä menetelmä tarjoaa mahdollisuuden täydelliseen ja välittömään huumeiden (itse valmistettu oopiumi, heroiini metadoni) käytön lopettamiseen. Paikallisessa narkomaanien suljetussa hoitolaitoksessa hoidettiin 34 huumeriippuvaista (itse valmistettu oopiumi, heroiini, metadoni) potilasta vuosina 2000-2003. Huumeannokset olivat 0,5-1,0 grammaa päivässä. Metadoniannos oli 1,0 grammaa päivässä. Kaikki potilaat saivat ihonalaisia ja laskimonsisäisiä injektioit/infuusioita lääkinnällistä otsonia, ja sen lisäksi seuraavanlaista lääkehoitoa: Tiopridalumia, coaxilumia, ketanovia, fenatsepaamia lihaksensisäisesti 2,0 annoksena ensimmäisenä kolmena iltana. Viidentenä päivänä potilaille määrättiin opiaattireseptorien sulkijoita (naloxonum, antaxonum). Otsoniterapian havaittiin lopettavan huumeiden aiheuttaman elimistön häiriötilan (intoksikaation), helpottavan kipua ja tehostavan mikroverenkiertoa, joka johti parempaan sydämen ja maksan toimintaan. Kaikki potilaat raportoivat ”pään selviämisestä”. Potilaat olivat kontrolloiduissa olosuhteissa, joka mahdollisti hoidon jatkamisen pienemmillä kipu-, masennus ja psyykelääkeannoksilla. Somatovegetatiiviset vieroitusoireiden ilmentymät vähenivät huomattavasti. Potilaat raportoivat myös paremmasta unesta ja ruokahalun palautumisesta. Mitään otsoniterapiasta johtuvia sivuvaikutuksia ei hoidon aikana paljastunut.