Syöpähoitoa Hufelandin klinikalla

 

Miika Sallinen 8.8. 2005

Johdanto

 

Otsoniterapian ilmeisistä hyödyistä syöpähoidoissa on ilmestynyt jo useita tutkimuksia. Se on vähentänyt sädehoidon komplikaatioita ja parantanut hoitoennustetta eturauhassyövässä (Borrego ym. 1998) ja gynekologisissa syövissä (Hernuss ym. 1974). Myös kemoterapian oireet ovat vähentyneet (Kontorschikova ym. 2001) ja hiljattain ilmestynyt tutkimus antaa myös ymmärtää, että otsoniterapia olisi sellaisenaankin toimiva hoitomuoto ainakin hidastamaan syövän etenemistä. Pään ja niskan alueen syövissä alustavat tulokset olivat parempia kuin sytostaattihoidot (Clavo ym.. 2004).

 

Lupaavista tuloksista huolimatta, tutkimustuloksia on vielä niukasti. (Bocci ym. 2005) tosin mainitsevat, että myös Sienan yliopistossa olisi jo suoritettu avointa tutkimusta syöpäpotilaille, joihin sytostaattit eivät tehoa. Pitkälle edenneissä syövissä, joissa potilas oli jo hyvin heikko, otsonista ei ollut paljoakaan apua. Sen sijaan, silloin kun potilaan yleiskunto oli vielä kohtalainen, otsoni paransi merkittävästi potilaan elämänlaatua, vaikka syöpä olisi jo levittänyt etäispesäkkeitä. Otsoniterapia näyttääkin olevan hyvä tukihoitomuoto lähes kaikenlaisiin syöpätyyppeihin. Usein sitä kuitenkin käytetään – ja aivan syystä – perinteisten ja muiden vaihtoehtoisten tai täydentävien hoitojen rinnalla. Näin on jo vuosikymmenien ajan tehty Saksassa Hufelandin syöpäklinikalla. Tämän klinikan erinomaiset tulokset syöpäpotilaiden hoidoista kiinnostivat Yhdysvaltalaista tutkimusryhmää (Jacobson ym. 2005), joka kirjoitti aiheesta kattavan tutkimusraportin uusimpaan Integrative Cancer Therapies –lehteen.

 

Kiinnostus vaihtoehtoisiin ja täydentäviin hoitomuotoihin on kasvanut maailmanlaajuisesti. Varsinkin syövissä uskalletaan harvoin luottaa vain yhteen hoitomuotoon, joten eri hoitomuotojen tehon tutkiminen on valtava urakka. Yhdysvaltain syöpäinstituutti ja monet muut järjestöt ovat hyväksyneet niin sanotut parhaiden tapausten katsaukset määritelläkseen eri vaihtoehtohoitojen käyttökelpoisuutta ja tehoa. Syöpä ei parane pelkän plasebovaikutuksen avulla, joten yksittäistapauksetkin voivat olla merkittävää todistusaineistoa. Tämä kuitenkin edellyttää seuraavien kriteerien täyttymistä:

 

• Syöpädiagnoosin on oltava hyvin dokumentoitu.

• On oltava todisteet siitä, että syöpä oli olemassa silloin kun ei-perinteinen hoito alkoi.

• Potilaan on täytynyt saada ei-perinteistä hoitoa vaihtoehtohoitoa antavan terapeutin mukaan.

• Vähän ennen hoitoja tai niiden aikana potilas ei ole saanut vastaanottaa mitään muuta hoitomuotoa, mikä voisi potentiaalisesti vaikuttaa tautiin.

 

Jotta tapausta voidaan luonnehtia menestykselliseksi ns. ”parhaaksi tapaukseksi”, sen on vielä täytettävä seuraavat kriteerit:

 

• Täydellinen tehoaminen: Kaikenlaisen todistusaineiston kasvaimen olemassaolosta on kadottava määrätyksi määräksi viikkoja.

• Osittainen tehoaminen: Kaikkien mitattujen vammojen ja kasvaimien läpimitan on vähennyttävä vähintään 50 % eikä mitään uusia pesäkkeitä saa syntyä määrätyn ajanjakson aikana.

 

Vain harvat vaihtoehtohoitoja saaneet potilaat täyttävät nämä kaikki kriteerit. Useimmiten syöpädiagnoosissa on ollut puutteita, tai niiden laatu on ollut heikkoa. Potilas on lisäksi hyvin usein saanut vaihtoehtohoidon ohella myös perinteiseen syöpähoitoon luokiteltavia hoitoja, kuten sädehoitoa, kemoterapiaa tai leikkausta. Täten potilaan paranemisen syytä on ollut usein mahdotonta varmistaa siitäkin huolimatta, että potilas itse, samoin kuin hoitavat lääkärit ja omaiset, ovat olleet vakuuttuneita, että vaihtoehtoinen hoito on ollut merkittävässä asemassa. Näiden syiden vuoksi vaihtoehtohoitoja tarjoavien syöpäklinikkojen tuloksia on usein vaikea varmistaa. Hufelandin klinikka oli onneksi osittain poikkeus. Vuodesta 1998 lähtien yhdysvaltain kansallinen vaihtoehtoisen lääketieteen säätiö [National Foundation for Alternative Medicine (NFAM)] on vieraillut yli 60 vaihtoehtohoitoja tarjoavalla klinikalla, ja Hufelandin klinikan potilastiedot ovat olleet kaikkein tarkimmat. Lisäksi klinikalla on kansainvälistä mainetta, joten suuri osa potilaista tulee ulkomailta aina Yhdysvaltoja myöten.

 

 

Hufelandin klinikka ja sen tarjoama syöpähoito

 

Hufelandin klinikan perusti vuonna 1984 lääketieteen tohtori Wolfgang Woeppel. Tähän mennessä klinikalla on ollut hoidossa yli 3000 huonepotilasta ja 500 potilasta, jotka ovat käyneet klinikalla hoidoissaan kotoaan käsin. Tällä hetkellä klinikka hoitaa vuodessa yhteensä yli 600 potilasta. Se sijaitsee Bad Mergentheimin osavaltiossa eteläisessä Saksassa lähellä Heidelbergiä ja Frankfurtia. Useimmat Hufelandin potilaista ovat syöpäpotilaita. Hoitoa saa kaikkiin pahanlaatuisiin tauteihin paitsi akuuttiin leukemiaan tilasta riippumatta. Klinikka hoitaa myös yli viisi vuotta täyttäneitä lapsia.

 

Hufelandin klinikan syöpähoito ei missään tapauksessa ole pelkkää otsoniterapiaa. Se kuitenkin kuuluu olennaisena osana potilaan hoitoprotokollaan, jossa laajaa otsoni-autohemoterapiaa annetaan kahdesti viikossa. Lisäksi potilaat saavat paljon erilaisia lisäravinteita ja yrttejä. Näitä ovat mm. A, C, ja E-vitamiinit, hivenaineet, kuten sinkki, seleeni ja magnesium, echinacea, misteli. Näiden ohessa annetaan myös homeopaattisia valmisteita, joita ei tarkemmin eritelty. Potilaita rohkaistaan luopumaan amalgaamipaikoista, ja jos nielurisoissa havaitaan krooninen tulehdus, suositellaan niiden poistamista. Potilaita rohkaistaan juomaan paikallisten terveyslähteiden vettä ja syömään runsaasti vihanneksia ja kokojyväviljaa. Heidän annetaan syödä (mutta ei rohkaista) myös liha- tai kala-ateria viikossa. Lisäksi heitä rohkaistaan luopumaan tupakasta, kofeiinista ja alkoholista.

 

Klinikalla annetaan myös fyysistä hoitoa, kuten hierontaa, kylmävesiuintia, kuumia suihkuja ja erityistä sähköhoitoa. Otsoniterapian lisäksi potilaat saavat myös toisenlaista happihoitoa, kun useimmat heistä hengittävät päivittäin kaksi tuntia puhdasta happea. Tarvittaessa potilaat saavat myös hypnoosia ja psykoterapiaa, jotta he todella motivoituisivat hoitoihin myös alitajuisesti. Luonnollisesti potilas, joka ei halua tai enää jaksa taistella, on ennusteeltaan heikompi. Kivun lievitykseen käytetään perinteisiä kipulääkkeitä, mutta myös muita hoitoja, kuten akupunktiota, ihonalaisia hiilidioksidi-injektioita ja fyysistä terapiaa. Hyväkuntoisille potilaille voidaan tarjota myös ns. kuumeterapiaa, jossa Cleynin toksiineilla aiheutetaan potilaalle keinotekoisesti korkea noin 40 asteen kuume useiksi tunneiksi. Tämän on ainakin alustavissa havainnoissa todettu estävän syövän syntyä ja kehitystä.

 

Klinikalla tarjotaan myös perinteisiä hoitoja, eli kirurgiaa, kemoterapiaa, sädehoitoa tai hormonihoitoa. Näiden hoitojen tarkoituksena ei kuitenkaan ole niinkään kasvaimen nujertaminen, vaan ennemminkin parantaa isännän mahdollisuutta pitää se kontrollissa. Niinpä Hufelandin kemoterapiapotilaat saavatkin usein pienemmän annoksen tai lyhyemmän hoitokuurin kuin normaaliprotokollassa. Jossain tapauksissa kemoterapiaa annetaan pulsoivan magneettikenttähoidon yhteydessä kuumeterapian aikana.

 

 

Tulokset

 

Hufelandin klinikan johtaja ja perustaja, tohtori Wolfgang Woeppel, luovutti tutkijoille yhteensä 27 potilaan tarkat hoitotiedot. Tutkijat ottivat tarkempaan tarkasteluun ainoastaan 12 potilasta, sillä muut eivät täyttäneet kriteereitä. Heidän alkuperäisessä syöpädiagnoosissaan saattoi olla epäselvyyksiä, tai niitä ei onnistuttu saamaan. Pelkät vasta-ainetestit eivät riittäneet sitovaksi todisteeksi syövän olemassaolosta, ja toisaalta monilla potilailla syöpä oli todettu jo vuosikymmeniä sitten, eli heidän kuvauksensakaan eivät olleet nykypäivän vaatimusten tasolla. Koska Hufelandissa annetaan myös perinteisiä syöpähoitoja, monet potilaat jouduttiin karsimaan niiden vuoksi pois, siitäkin huolimatta, että esim. sytostaattiannos oli ollut hyvin vähäinen. Kaiken kaikkiaan vain viisi potilasta täytti joko täydellisen tai osittaisen paranemisen kriteerit ilman epäselvyyksiä tai perinteisiä hoitoja. Esitän heidän tuloksensa seuraavassa:

 

• 51-vuotiaalla naisella havaittiin ihomelanooma vuonna 1985. Kasvain leikattiin samana vuonna, mutta se oli jo lähettänyt etäispesäkkeitä. Niihin suoritettiin kaksi leikkausta: toinen kesäkuussa 1989 ja toinen marraskuussa 1990. Tämän jälkeen leikkauksia ei enää tehty. Maaliskuussa 1991 Potilas saapui Hufelandin klinikalle. Hänellä havaittiin lantionseudulla syöpäkudosta, jota ei voitu operoida. Potilaan ravitsemustila oli heikko. Hänen ulosteensa oli ohutta, ruokahalu oli huono ja potilas oli uupunut. Klinikalla potilaan olosuhteissa havaittiin merkittävää kohenemista. Hänet tavattiin viimeisen kerran huhtikuussa 1996 ja hän kuoli vuotta myöhemmin. Erittäin heikosta lähtötilanteesta huolimatta potilaan tila koheni merkittävästi, ja hän eli vielä kuusi vuotta Hufelandiin saapumisen jälkeen.

 

• 43-vuotiaalla miehellä havaittiin aivosyöpä lokakuussa 1987. Hänelle suoritettiin aluksi kaksi epätäydellistä leikkausta, ja annettiin sädehoitoa ja kemoterapiaa. Toinen kraniotomi (kallon avausleikkaus) suoritettiin elokuussa 1988. Saman vuoden lokakuussa potilas saapui Hufelandin klinikalle. Hän kärsi heikentyneestä lyhytmuistista, koordinaatiohäiriöistä, uupumuksesta, kirjoitusvaikeuksista, askellusvaikeuksista ja sydänkohtauksista. Potilaan olotila koheni aluksi merkittävästi, ja hän kuoli aivohalvaukseen vasta heinäkuussa 1996. Siis melkein kahdeksan vuotta sen jälkeen kun hän oli saapunut Hufelandin klinikalle.

 

• 58-vuotiaalla miehellä havaittiin virtsarakon syöpä toukokuussa 1989. Hänelle ei suoritettu mitään perinteisiä hoitoja, vaan jo heinäkuussa hän saapui Hufelandin klinikalle. Tuossa vaiheessa virtsarakon oikealla puolella oli läpimitaltaan viisisenttinen kasvain, oikea hydronefroosi (=vesimunuainen, eli virtsankulun esteen aiheuttama munuaisaltaan ja munuaispikarien laajentuma, johon usein liittyy munuaiskudoksen tuhoutuminen) ja laajentunut oikeanpuoleinen virtsanjohdin. Hufelandissa potilas parani täydellisesti ja tutkijoiden tavatessa hänet vuonna 2002 hän oli elossa ja terveenä.

 

• 35-vuotiaalla miehellä havaittiin ihomelanooma huhtikuussa 1991. Hänelle suoritettiin useita kirurgisia toimenpiteitä kohdistuen ihoon, rasvaan ja paikallisiin imusolmukkeisiin. Viimeinen leikkaus tehtiin maaliskuussa 1992, ja huhtikuussa potilas meni ensi kertaa Hufelandin klinikalle. Siinä vaiheessa hänellä oli useita käsin kosketeltavia kasvaimia kiinnittyneenä aiempiin leikkausarpiin. Hufelandissa potilas parani täydellisesti, ja tutkijoiden tavatessa hänet helmikuussa 2002, hän oli elossa, terveenä ja työskenteli insinöörinä.

 

• 51-vuotiaalla miehellä havaittiin koolonin syöpä kesäkuussa 1994.Hänelle suoritettiin leikkaus ja lisäksi annettiin sytostatteja (5-fluorourasiilia ja leukovoriinia). Viimeinen perinteinen hoito annettiin maaliskuussa 1995, ja huhtikuussa potilas saapui Hufelandin klinikalle. Tuossa vaiheessa hänen maksassaan oli etäispesäkkeitä, joita ei voitu operoida. Hufelandissa potilas parani täydellisesti ja tutkijoiden tapaamisessa maaliskuussa 2002 hän oli elossa ja terve.

 

Näiden viiden potilaan lisäksi seitsemän muuta potilasta täytti tarkastelukriteerit, mutta heidän paranemisensa ei syystä tai toisesta saanut ns. ”paras tapaus” statusta. Esittelen silti heidänkin tuloksensa seuraavassa:

 

• 15-vuotiaalla pojalla havaittiin aivosyöpä syyskuussa 1982. Hän sai useita kertoja sädehoitoa syyskuusta joulukuuhun, joita seurasi kuivatusoperaatioita aina tammikuuhun 1983 asti. Saman tammikuun aikana hän saapui Hufelandin klinikalle, jolloin kuvaus osoitti kasvaimen koon kaksinkertaistuneen syyskuun tilanteeseen verrattuna. Hänellä oli myös diplopiaa (näki esineitä kahtena), ja vartalon ja raajojen ataksiaa (hermostoperäistä toimintahäiriötä). Tutkijat tapasivat potilaan tammikuussa 2002, jolloin hän oli yhä elossa. Kliinisesti hän oli kohentunut, mutta hänellä oli diagnosoitu MS-tauti vuonna 1995. Vaikka potilaan koheneminenkin olikin ollut ilmeistä, ja hän oli ollut hengissä jo 20-vuotta syövän kanssa, koheneminen saattoi kuitenkin johtua sädehoidosta, jota hänelle oli annettu juuri ennen saapumistaan Hufelandiin. Siksi potilasta ei voitu noteerata ”parhaiden tapausten” listalle.

 

• 52-vuotiaalla naisella havaittiin aivosyöpä tammikuussa 1983. Hänelle tehtiin kirurgisia toimenpiteitä, operaatiota edeltävää sädehoitoa sekä BCNU-sytostaattia (1,3-bis(2-kloroetyyli)-1-nitrosourea). Potilas saapui Hufelandin klinikalle marraskuussa 1983. Tuolloin kasvain havaittiin tietokonekuvauksessa. Potilaalla oli harhatuntemuksia vasemmassa kädessä, epänormaalit refleksit ja heikentynyt yleiskunto. Potilaan tilassa havaittiin kohenemista, mutta hän kuoli marraskuussa 1989. Kuitenkin vasta kuusi vuotta sen jälkeen kun hän oli saapunut Hufelandiin hoidettavaksi.

 

• 3-vuotiaalla pojalla havaittiin aivosyöpä elokuussa 1985. Hänelle suoritettiin osittainen leikkaus, jota seurasi sädehoito. Viimeinen sädehoito annettiin vuoden 1985 joulukuussa, ja seuraavassa maaliskuussa potilas saapui Hufelandin klinikalle. Kasvain oli havaittu magneettikuvauksissa juuri ennen potilaan saapumista, jolloin potilaan tila oli heikko. Vaikkakaan potilas ei ollut parantunut syövästään, hän oli yhä elossa, kun tutkijat tapasivat hänet huhtikuussa 2001. Tuolloin hänen näkönsä oli parantunut ja muutenkin hän oli sekä henkisesti että fyysisesti hyvässä kunnossa.

 

• 52-vuotiaalla naisella havaittiin syöpä munasarjoissa tammikuussa 1988. Hänet leikattiin samassa kuussa. Heinäkuussa samana vuonna hän saapui Hufelandin klinikalle. Tuolloin syöpä oli jo lähettänyt etäispesäkkeitä maksaan. Vaikka syöpää ei enää saatukaan aisoihin, potilas pysyi silti hengissä 11 vuotta ja hän menehtyi vasta heinäkuussa 1999. Selvästi Hufelandin hoito piti syöpää kurissa, mutta koska se ei lähtenyt paranemaan riittävästi, potilasta ei noteerattu ”parhaiden tapausten” listalle.

 

• 36-vuotiaalla naisella havaittiin syöpä munasarjoissa huhtikuussa 1996. Hänelle suoritettiin leikkaus, annettiin mitomysiini-sytostaattia ja kantasolusiirrännäisiä. Nämä hoidot päättyivät elokuussa 1996. Huhtikuussa 1997 potilas saapui Hufelandin klinikalle. Tuolloin hänen CA125-arvonsa oli 94,3 eli selvästi koholla antaen ymmärtää olemassa olevasta syövästä. Tätä ei kuitenkaan havaittu kuvauksissa. Kun tutkijat tapasivat potilaan vuonna 2002, hän oli elossa ja terveenä, ja hänen CA125-arvonsa oli 13,8 eli normaali. Koska potilaan syöpää ei voitu varmistaa kuvauksin, tätäkään potilasta ei otettu ”parhaiden tapausten” listalle.

 

• 52-vuotiaalla miehellä havaittiin syöpä mediastinumissa (välikarsina eli rintaontelon keskellä keuhkojen välissä oleva tila) marraskuussa 1991. Hän sai sytostaattihoitoja (epirubicin/cytoxan/oncovin) yhden syklin sekä sädehoitoa. Nämä hoidot päättyivät maaliskuussa 1992. Saman vuoden elokuussa hän saapui Hufelandin klinikalle. Tuolloin mediastinumissa oli kasvain, jota ei enää voitu operoida. Hufelandissa potilaan tila koheni ja vakiintui aina vuoteen 1999 asti. Potilas menehtyi vasta vuonna 2001, eli kymmenen vuotta diagnoosinsa jälkeen. Syöpä itsessään ei silti parantunut niin, että potilas olisi voitu noteerata ”parhaiden tapausten” listalle.

 

• 54-vuotiaalla miehellä havaittiin keuhkopussin mesoteliooma lokakuussa 1994. Hänelle suoritettiin leikkaus ja annettiin sytostaattihoitoja (ifosfamidi). Nämä päättyivät marraskuussa. Tammikuussa 1995 potilas saapui Hufelandin klinikalle. Tuossa vaiheessa hänellä oli vakavaa rasittavaa hengenahdistusta, lievää yskää ja operaationjälkeistä painon menetystä noin viisi kiloa. Klinikalle saapumisen jälkeen potilaan tilassa tapahtui kliinistä kohenemista, mutta hän kuitenkin kuoli huhtikuussa 1998. Vaikka potilas saikin lisää elinvuosia, joiden aikana tila koheni, syöpä itsessään ei silti parantunut niin, että potilas olisi voitu noteerata ”parhaiden tapausten” listalle.

 

Seuraavassa on esitetty tapauksia, joita ei otettu ”parhaiden tapausten” tarkasteluun. Tähän oli useita syitä, jotka selviävät kunkin potilaan tapauskertomuksesta.

 

• 41-vuotiaalla naisella havaittiin rintasyöpä vuonna 1985. Saman vuoden huhtikuussa hänelle suoritettiin rinnanpoisto. Vuoden 1988 syyskuussa potilaalta operoitiin rinnan reunamista uusiutumia. Syyskuussa 1989 operoitiin imusolmukkeiden etäispesäkkeitä. Saman vuoden loka-marraskuussa annettiin sädehoitoa. Lokakuusta 1989 lokakuuhun 1991 potilas sai Zoladexiä. Joulukuussa 1991 operoitiin imusolmukkeiden etäispesäkkeitä.  Tammikuusta toukokuuhun vuonna 1992 potilaalle annettiin usean sytostaatin yhdistelmää (suklofosfamidi/methorexate/5-fluorourasiili). Siitä eteenpäin aina tammikuuhun 1994 asti hän sai tamoxifeeniä. Helmikuussa 1994 annettiin sädehoitoa. Vuoden 1995 helmi- ja heinäkuussa operoitiin imusomukkeita. Syyskuussa 1995 otettiin ihon koepala ja loka-marraskuussa 1995 annettiin sädehoitoa ihon etäispesäkkeisiin. Elokuussa 1996 potilas saapui Hufelandin klinikalle. Tuossa vaiheessa hänen ihossaan oli laajalle levinneitä etäispesäkkeitä ja niitä havaittiin myös imusolmukkeissa. Siitä alkoi huomattava paraneminen, ja syyskuussa, kun potilasta viimeksi tavattiin, hän oli elossa, terveenä ja työelämässä. Potilas jouduttiin sulkemaan pois sulkemaan pois tarkastelusta, koska hän oli Hufelandissa ollessaan saanut pienen määrän ixoteeni-sytostaattia. Lienee kuitenkin selvää, että hänen paranemisensa enää tässä vaiheessa voinut olla kiinni pienestä sytostaattiannoksesta, vaan muilla toimenpiteillä oli varmasti dramaattinen vaikutus.

 

• 51-vuotiaalla naisella havaittiin rintasyöpä vuonna 1991. Saman vuoden lokakuussa hänelle suoritettiin vasemman rinnan poisto. Marraskuusta 1991 aina vuoteen 1995 hän sai Tamoxefen-sytostaattia ja vuoden 1995 aikana kaikkiaan seitsemän eri sytostaatin yhdistelmää. Toukokuussa 1996 hän saapui Hufelandin klinikalle. Tuolloin hänellä oli keuhkoissa etäispesäkkeitä, keuhkopussissa levinnyttä syöpäkudosta, ihon etäispesäkkeitä ja vasemmassa kädessä imusolmukkeiden turvotusta. Kun potilas analysoitiin viimeisen kerran vuonna 1999, hän oli elossa ja terve. Hufelandissa ollessaan hän oli saanut vähäisen määrän ixoteeniä ja hormonihoitoa lentaronilla, joten häntäkään ei voitu ottaa analysoitavaksi.

 

• 35-vuotiaalla naisella havaittiin rintasyöpä vuonna 1996. Kesäkuussa samana vuonna häneltä poistettiin rinta ja marraskuuhun mennessä hän oli käynyt seitsemän sytostattikuuria kahdella eri lääkkeellä. Heinäkuussa 1997 havaittiin keuhkoissa etäispesäkkeitä, jonka vuoksi hän aloitti uuden sytostaattikuurin, joka päättyi joulukuussa 1997. Tammikuussa 1998 hän saapui Hufelandin klinikalle, missä keuhkoissa havaittiin etäispesäkkeitä rinnan kohdalla. Potilas kieltäytyi suuriannoksisesta kemoterapiasta. Hän alkoi kuitenkin parantua dramaattisesti, ja viimeisessä tarkastuksessaan vuonna 1999 hän oli elossa ja terve. Hufelandissa ollessaan hän oli kuitenkin saanut hormonihoitoa (Zoladex ja tamoxifen), joten häntäkään ei hyväksytty analysoitavaksi ”parhaiden tapausten” sarjaan.

 

• 25-vuotiaalla naisella havaittiin syöpä munasarjoissa vuonna 1968. Hänelle suoritettiin kohdunpoisto ja kaksipuolinen munasarjojen poisto (ooforektomia). Hän sai syklofosfamidi solusalpaajaa yhteensä kymmenen kuuria, ja vuonna 1982 vielä seuraavan. Vuonna 1984 hoitoon lisättiin useita sytostatteeja ja 1985 lisättiin sädehoitoa kattamaan koko alavatsan alueen. Kun potilas saapui Hufelandin klinikalle maaliskuussa 1987, hänellä oli etäispesäkkeitä vatsakalvolla, joka todettiin koepalojen avulla. Vuonna 1999 hänellä todettiin ensi munuaissyöpä tammikuussa ja haimasyöpä huhtikuussa, ja hän kuoli lopulta saman vuoden elokuussa. Kuitenkin vasta 12 vuotta sen jälkeen kun hän saapui Hufelandiin. Potilaan alkuperäiset diat olivat kadonneet, joten häntäkään ei otettu "parhaiden tapausten" listalle.

 

• 56-vuotiaalla naisella havaittiin syöpä munasarjoissa vuonna 1982. Hänelle suoritettiin kohdunpoisto ja kaksipuolinen munasarjojen poisto (ooforektomia), sekä operoitiin vatsapaitaa. Maaliskuussa 1989 hän sai kemoterapiaa. Tammikuussa 1989 hänellä havaittiin alavatsan alueella etäispesäkkeitä, jonka seurauksena hän sai helmi-toukokuun aikana yhteensä viisi kemoterapiasykliä. Hän saapui Hufelandin klinikalle syyskuussa 1989, jolloin hänellä oli etäispesäkkeitä vatsapeitteessä. Marraskuussa 1991 potilaalta poistettiin vatsanpeitteistä ja lonkkaluun etuosasta etäispesäkkeitä. Potilas parani, ja hän oli elossa ja terveenä kun hänet viimeksi tutkittiin vuonna 1999. Hänen syöpänsä oli kuitenkin vaatinut leikkausoperaatioita sen jälkeen kun hän oli saapunut Hufelandiin, joten häntäkään ei voitu ottaa "parhaiden tapausten" listalle.

 

• 36-vuotiaalla naisella havaittiin syöpä munasarjoissa vuonna 1987. Heinäkuussa potilaalle suoritettiin leikkaus, ja lokakuuhun asti hän sai myös kemoterapiaa. Lokakuussa vatsaontelon koepala osoitti syövän levinneen. Samassa kuussa potilas sai uuden kemoterapiasyklin, mutta jo marraskuussa hän saapui Hufelandin klinikalle. Potilaan tila koheni, ja viimeisessä tutkimuksessa vuonna 1997 hän oli elossa ja terve. Valitettavasti potilas oli saanut viimeisen kemoterapiansa vain 26 päivää ennen saapumistaan Hufelandiin, joten ei voida sitovasti todistaa, että parantuminen olisi ollut juuri Hufelandin vaihtoehtohoitojen ansiota.

 

Näiden lisäksi tutkimusraportissa oli taulukoituna vielä yhdeksän potilaan tiedot. Heistä seitsemää ei huolittu analysoitavaksi, koska Hufelandiin saapumisensa aikoihin heistä ei voitu sitovasti todeta, että syöpä yhä oli olemassa. Todennäköisesti ainakin osalla syöpä oli, sillä esimerkiksi erään koolonin syöpää sairastavan naisen CEA-arvot olivat epänormaalit. Poikkeuksetta nämä potilaat olivat viimeisessä tarkastuksessaan hyväkuntoisia ja terveitä. Kaksi muuta potilasta taas ei saanut sanottavaa apua kasvaimeensa Hufelandiin saapumisensa jälkeen, joskin molempien kliininen kunto koheni, ja toinen oli vielä hengissä viimeisessä tarkastuksessa.

 

 

Pohdiskelua

 

Hufelandin johtaja tohtori Woeppel saattoi luovuttaa tutkijoiden analysoitavaksi yhteensä 27 potilaan potilastiedot. Heistä 12 huolittiin analysoitavaksi parhaiden tapausten listalle, ja viidellä heistä syövän paraneminen todistettiin ilmeiseksi. Kolme parani täydellisesti ja kaksi osittain. Nämä viisi tapausta riittävät jo sellaisenaan rohkaiseviksi esimerkeiksi, että pitkälle kehittynyt vakavakin syöpä voidaan saada kuriin sopivien hoitojen avulla, vaikka hoidot itsessään luokitellaan vaihtoehtoisiksi. Loput seitsemän tapausta ovat lähes yhtä rohkaisevia. Yksi heistä parani, mutta hänen syöpänsä perustui pelkkään vasta-ainetestiin, joten se ei selkeästä tuloksestaan huolimatta ollut sitova. Muut kuusi kappaletta olivat eläneet (ja osa elää yhä) huomattavasti pitempään kuin tuon kaltaisissa syövissä on yleensä mahdollista. Myös elämänlaadun koheneminen oli ilmeinen. Valitettavasti elämänlaatu ja eliniän piteneminen eivät kuitenkaan kuuluneet ”paras tapaus” kriteereihin.

 

Niistäkin 15 potilaasta, joita ei huolittu analysoitavaksi, osa kelpaa hyviksi esimerkeiksi hoitojen tehosta. Monissa tapauksissa lähes terminaalitilassa Hufelandiin saapuneet potilaat paranivat täysin. Heidän hoitoonsa oli liitetty vähäistä kemoterapiaa tai hormonihoitoa, joten paraneminen ei ollut yksinomaan vaihtoehtoisten hoitojen ansiota. On kuitenkin ilmeistä, että jos nämä potilaat eivät olleet parantuneet paljon massiivisimmillakaan kemoterapiakuureilla ennen Hufelandiin saapumista, he eivät olisi kyllä parantuneet Hufelandin pienillä annoksilla. Siksi paranemisesta suurin ansio kuuluu epäilemättä vaihtoehtomenetelmille, vaikka tätä ei sitovasti voi osoittaakaan. Nekin potilaat, jotka eivät parantuneet, saivat enemmän elinaikaa, mitä normaalisti vastaavissa tilanteissa saadaan. Ainoat todistusaineistoltaan heikot tapaukset ovat niitä, joiden syöpää ei voitu selvästi todeta heidän saapuessaan Hufelandiin. Monet heistäkin kärsi hoitojen jälkioireita, ja mahdollisesti Hufelandin kuuri paransi heiltä piilevän syövän tai esti sen uusiutumisen.

 

Nämä tulokset antavat varmasti toivoa toivottomassa tilassa oleville syöpäpotilaille. Kuinka suuri tämä toivo sitten on? Hufelandissa on hoidettu yli 5000 potilasta, ja tämä otos käsitti ainoastaan 27 tapausta. On kuitenkin selvää, ettei tohtori Woeppel edes voi luovuttaa kuin pienen osan potilastiedoista, sillä kaikista ei ole saatavilla tarkkoja tietoja, osalla ne ovat heikkolaatuisa, joidenkin luovuttamisen estää lakipykälät ja joidenkin luovuttamisen ei saada potilaiden/omaisten lupaa. Useimmat potilaat on analysoitu sairaaloissa vuosia ennen heidän saapumistaan Hufelandiin. Niinpä näytteet, dokumentit ja/tai tietokonekuvat ovat voineet tuhoutua, ja lääkärit ovat joko kuolleet tai jääneet eläkkeelle ja ovat tavoittamattomissa. Woeppel oli luovuttanut tutkijoille myös heikompia esimerkkejä, joten tuskin hän oli pyrkinyt vääristelemään klinikkansa tuloksia luovuttamalla yksinomaan vain muutaman parhaan potilaan tiedot. Toivon mukaan näiden epäselvyyksien selvittämiseksi suoritetaan lisätutkimuksia. Ainakin tutkijat itse rohkaisivat niihin, ja antoivat varsin lohdullisen lausunnon:

 

”Hufelandin kaltaiset klinikat näyttävät selvästi tarjoavan elämänlaatua ja toivoa pitkälle kehittynyttä tautia sairastaville potilaille, jotka eivät ole valmiita pelkästään lievittävään hoitoon. Nämä järjestäytyneet klinikat eivät anna takeita syövän paranemisesta; ne tarjoavat, kuten Hufeland tarjoaa, immuunijärjestelmän tehostamista, kylpyläpalveluja, psykologisia ohjelmia kauniissa luonnonympäristössä huolehtivaisen henkilökunnan ja hyvin valmistettujen aterioiden kanssa. Vaikkakaan hoito ei ole niin hellä (sisältää esim. päivittäisiä injektioita, peräruiskeita ja kuumeterapiaa) kuin yleisesti luullaan, Hufelandin kaltaiset klinikat näyttävät tarjoavan tiettyä arvoa syöpäpotilaille, jotka ovat kalunneet loppuun koululääketieteen tarjonnat.”

 

En halua lähteä yksityiskohtaisesti arvioimaan Hufelandissa käytetyjen eri menetelmien tehoja. Luonnollisesti pidän otsoniterapiaa yhtenä tärkeimmistä hoidoista, mutta otsonikin on pelkkä työkalu, jonka avulla keho tekee itse paranemisprosessiaan. Onkin selvää, että teho paranee, jos potilaan ravitsemustila on kunnossa, ja hän saa riittäviä määriä eri vitamiineja ja hivenaineita. Homeopatiasta joudun myöntämään, että sen mekanismia en ymmärrä. Kuumeterapiastakin on käsittääksen saatu vasta alustavia tuloksia (joskin näin on laita myös otsonin kanssa, jos kuubalaisia ja venäläisiä tutkimuksia ei noteerata). Oletettavasti jokainen Hufelandissa tarjottu hoitomuoto auttaa potilasta edes jollain tavoin. Hufelandin klinikkaan ja sen tarjoamiin hoitoihin kannattaakin tutustua sen internetsivuilla osoitteessa: http://www.hufeland-klinik.de/

 

 

Viitteet

 

Bocci, Velio; Alessandra Larini & Vanna Micheli, Restoration of Normoxia by Ozone Therapy May Control Neoplastic Growth: A Review and a Working Hypothesis. Journal of Alternative and Complementary Medicine 11: 257-265, 2005. (abstract)

Borrego, Luis; Luis L. Borrero; Elena Díaz; Silvia Menéndez; Luis R. Borrego & René A. Borrego, Ozono más cobaltoterapia en pacientes con adenocarcinoma prostático. Revista CENIC Ciencias Biológicas 29: 137-140, 1998. (abstract)

Clavo, Bernardino; Ana Ruiz; Marta Lloret; Laura López; Gerardo Suárez; David Macías; Victor Rodríguez; Maria A. Hernández; Roberto Martín-Oliva; Santiago Quintero; José M. Cuyas & Francisco Robaina, Adjuvant Ozonetherapy in Advanced Head and Neck Tumors: A Comparative Study. Evidence-based Complementary and Alternative Medicine 1(3): 321-325, 2004 (abstract, full text PDF).

Hernuss, P.; E. Müller-Tyl & J. Dimopoulos, Ozon-Sauerstoff-Injektionsbehandlung in der gynäkologischen Strahlentherapie. Strahlentherapie 148: 242-245, 1974. (abstract)

Jacobson, Judith S.; Victor R. Grann; Michael A. Gnatt; Hanina Hibshoosh; John H. M. Austin; William S. Millar & Alfred I. Neugut, Cancer Outcomes at the Hufeland (Complementary/Alternative Medicine) Klinik: A. Best-Case Series Review. Integrative Cancer Therapies 4(2): 156-167, 2005. (abstract)

Kontorschikova, Claudia N.; Anna V. Alaysova & Igor G. Terentiev, Ozonetherapy in a Complex Treatment of Breast Cancer. In: Proceedings of the 15th Ozone World Congress, 11th - 15th September 2001, Medical Therapy Conference (IOA 2001, Ed.), Speedprint Macmedia Ltd, Ealing, London, UK, 2001. (abstract)