Esipuhe

Patologian erikoislääkärin Ari Koivuniemen kirjoittama esipuhe, jossa hän mm. kertoo, miten hän paransi itseltään Epstein-Barrin viruksen aiheuttaman kroonisen väsymyssyndrooman.

Johdanto

Osa I. Katsaus hoitomuotojen historiaan ja nykykäyttöön

Luku 1. Historiaa ja alan merkkihenkilöitä

Tässä luvussa käydään lyhyesti läpi hoitomuotojen historiaa. Vetyperoksidin lääkinnällinen käyttö alkoi jo 1800-luvulla, ja otsonillakin hoidettiin menestyksellisesti sotilaiden ampumahaavoja jo ensimmäisessä Maailmansodassa. Generaattoreiden kehittyessä hoitomuodot levisivät nopeasti varsinkin Keski-Eurooppaan, Venäjälle ja Kuubaan. Tässä yhteydessä käydään läpi myös muutamia hoitojen kehittelyyn osallistuneita henkilöitä.

Luku 2. Tuntematon, unohdettu ja huomioimatta jätetty hoitomuoto: Miksi se ei ole vielä päässyt yleiseen käyttöön.

Tässä luvussa selvitettään otsoniterapiaan hitaan leviämisen syitä. Sekä otsoni että vetyperoksidi ovat vahvoja hapettimia jotka synnyttävät elimistöön vapaita radikaaleja. Nämä ovat tunnetusti haitallisia, joten hoidot aiheuttavat ennakkoluuloja ja monet lääkärit tyrmäävät ne täysin. Käytetyn otsonin määrä on kuitenkin merkityksettömän pieni verrattuna luonnolliseen vapaiden radikaalien tuotantoon, joten siltä osin pelot ovat perusteettomia. Lisäksi otsoni on alailmakehän saaste, joka ei myöskään paranna sen mainetta, vaikkei otsonin hengittäminen olekaan mikään otsoniterapioiden muoto.

Lääkevalmistajille otsoni on punainen vaate. Sitä ei voi patentoida ja sitä on äärimmäisen halpa tuottaa. Sillä ei voi tehdä taloudellista voittoa, eikä tutkimusta tueta. Päinvastoin - lääketehtaat vaikenevat visusti tällaisista hoidoista ja markkinoivat niiden tilallaan omia kalliita tuotteitaan.

Otsoniterapia on myös tuntematon hoitomuoto, ja sen vuoksi se leimataan useiden muiden vaihtoehtohoitojen tavoin pelkäksi uskomuslääkinnäksi. Koska hoidoista on viime vuosiin asti tullut vain vähän tutkimustietoa tunnettuihin tiedejulkaisuihin, hoidot on jätetty huomoimatta. Viime vuosina tämä on onneksi muuttunut, ja jos vain etsii lisäksi kongressijulkaisuja sekä kuubalaisia ja saksalaisia tiedelehtiä, tieteellistä todistusaineistoa sisältäen useita kaksoissokkotutkimuksia on jo hyvin paljon.

Luku 3. Harvinaisia menestystarinoita

Tässä luvussa käydään läpi ne menestystarinat, joissa otsoniterapia on parhaiten päässyt läpi. Saksassa jo tuhannet lääkärit kayttävät otsonia. Venäjällä on tehty jo useita satoja tutkimuksia ja väitöskirjoja aiheesta. Siitä huolimatta hoidot ovat yleisessä käytössä vain Nizhny Novgorodin ja Moskovan alueilla, joskin tutkimuksia tehdään muuallakin yhä nopeammin. Varsinainen menestystarina on kuitenkin Kuuba, jossa näitä hoitoja on annettu jo pitkään kaikissa suurimmissa sairaaloissa.

Osa II: Hoitojen käyttö ja turvallisuus

Luku 4. Kuinka otsonia ja vetyperoksidia käytetään lääketieteessä

Otsikon mukaisesti tässä luvussa käsitellään otsonin ja vetyperoksidin lääkinnällisiä käyttömenetelmiä. Luvun alussa kerrotaan lyhyesti eri otsonigeneraattoreista ja ominaisuuksista, joita vaaditaan lääkinnällisen otsonin valmistamiseen. Tämän jälkeen käsitellään yksityiskohtaisemmin eri käyttömenetelmät seuraavassa järjestyksessä: Suorat suonensisäiset otsoni-injektiot, otsonoidun fysiologisen suolaliuoksen suonensisäinen injektio, suppea autohemoterapia, laaja autohemoterapia, peräsuolihuuhtelu otsonikaasulla, lihas-, nivel- ja kasvaininjektiot, veren jatkuva kierrätys ja otsonointi kehon ulkopuolella (EBOO, vrt. dialyysi), autohomologinen immuuniterapia (AHIT), otsonoitu vesi ja otsonoidut öljyt sovellutuksineen, höyrysaunamenetelmä, paikallinen otsonikäsittely suljetussa pussissa, höyrystetty otsonisuihku (Ionozone), vetyperoksidin suonensisäinen injektio, vetyperoksidin nauttiminen suun kautta ja sen turvallisuusnäkökohdat, vetyperoksidikylvyt ja vetyperoksidivoiteet.

Luku 5. Otsoni - luonnollinen kehon tuottama yhdiste

Tässä luvussa kerrotaan uusista tutkimuksista, joissa on havaittu elimistön omien antibodienkin tuottavan otsonia. Tämä sisäsyntyinen otsonintuotanto on elimistön ensimmäinen taistelukeino ulkoisia taudinaiheuttajia vastaan. Tällaiset löydöt myös osoittavat, että otsoni on luonnollinen yhdiste, jota elimistö on aina tuottanut ja jota se on myös oppinut säännöstelemään.

Luku 6. Hoitomuotojen turvallisuuden teoreettista perustaa

Luvussa käydään läpi useita tutkimuksia joissa on kokeellisesti osoitettu otsoniterapian turvallisuus silloin kun hoidot suoritetaan oikein. Luvussa tulee ilmi, että antioksidanttijärjestelmä neutraloi nopeasti otsonin hapettavat vaikutukset. Terapeuttinen otsonialtistus ei myöskään vaikuta oleellisesti hemolyysiin eli punasolujen hajoamiseen. Myös punasolujen entsyymien, rakenneosien ja neutrofiilien määrät pysyvät normaaleina otsonialtistuksesta huolimatta. Otsoniterapia ei myöskään aiheuta verihiutaleiden sakkautumista eikä täten synnytä haitallisia verisuonitukoksia (vaan itse asiassa päinvastoin). Myös otsoniterapian genotoksiset vaikutukset ovat useimpien kokeiden perusteella olleet olemattoman vähäisiä.

Luku 7. Hoitomuotojen turvallisuus ja sivuvaikutukset käytännössä

Luku käsittelee tutkimuksia, joissa tutkittu otsonihoitojen sivuvaikutuksia. Yleisesti ottaen hoidot ovat olleet äärimmäisen turvallisia. Kattavimman tutkimuksen mukaan onnettomuuksia on tapahtunut  noin kuusi kappaletta 100000 hoitokertaa kohden. Silti vääränlaisilla menetelmillä on saatu aikaan myös muutamia kohtalokkaita onnettomuuksia, joita niin ikään käsitellään yksityiskohtaisesti. Luvun lopussa on pieni vertailu otsonihoitojen ja perinteisten sairaalahoitojen turvallisuudesta, jossa otsonihoidot pärjäävät erinomaisesti.

Osa III: Miksi otsonilla on terapeuttisia vaikutuksia - teoreettinen perusta

Luku 8. Otsoni eri taudinaiheuttajien tuhoajana

Luvussa käsitellään otsonin antiseptisiä ominaisuuksia. Sillä voidaan tuhota erittäin tehokkaasti viruksia, useimpia bakteereita, sieniä ja syöpäsoluja. Lisäksi otsonin synnyttämät erilaiset peroksidit ja muut tuotteet omaavat niin ikään antiseptisiä ominaisuuksia, jolloin  taudinaiheuttajat voivat kuolla jopa joutumatta suoraan kosketukseen otsonin kanssa. Kaikesta huolimatta otsoni on reaktiivinen kaasu ja se hajoaa jo paljon ennen kuin joutuu kosketuksiin esim. verenkierrossa elävien bakteerien kanssa. Siksi tällaisilla vaikutuksilla lienee merkitystä vain lähinnä ulkoisissa sovellutuksissa ja injektioissa joissa otsonia laitetaan suoraan infektoituneeseen tautikohtaan.

Luku 9. Otsoni immuniteetin tehostajana

Luku alkaa tutkimuksilla otsonikäsittelyn vaikutuksista eri sytokiinien vapautumiseen. Sytokiineja ovat interferonit, interleukiinit, tuumorinekroositekijät ja kasvutekijät. Kaikilla näillä on vaikutuksia immuniteetin toimintaan. Ne voivat sellaisenaan tuhota taudinaiheuttajia, mutta pääsääntöisesti ne toimivat immuniteetin toimintojen ylläpitäjänä, kuten säätelevät tiettyjen solujen lisääntymistä ja tulehdusreaktioiden voimakkuutta. Näiden tutkimusten jälkeen ja niiden ohella tarkastellaan otsoniterapian vaikutuksia immuniteetin normalisoitumisessa niin eläin- kuin ihmistutkimuksissakin. Johtopäätöksenä otsonterapia näytä olevan varsin ihanteellinen immuniteetin säätelijä.

Luku 10. Otsoni antioksidanttijärjestelmän tehostajana

Tässä luvussa tuodaan esille eräs kirjan hämmästyttävimmistä paradokseista. Otsoni - vaikka onkin vahva hapetin eli oksidantti - toimiikin antioksidantin tavoin. Terapeuttinen otsoniannos rasittaa hetkellisesti elimistön antioksidanttijärjestelmää, jolloin elimistössä tapahtuu vastareaktio. Se alkaa tuottaa yhä enemmän entsymaattisia antioksidantteja kuten katalaasia ja superoksididismutaasia (SOD). Hetkellinen rasitus tekee kehosta entistäkin taistelukykyisemmän vapaita radikaaleja vastaan. Tällä on merkitystä varsinkin rappeuttavissa oireissa hapenpuutostiloissa. Luvussa käsitelläänkin paljon hämmästyttäviä eläinkokeita, joissa otsonialtistus on suojannut rottia myöhemmiltä keinotekoisesti aiheutetuilta vapaiden radikaalien vaurioilta. Mukana on myös ihmisillä havaittuja tutkimuksia antioksidanttijärjestelmän tehostumisesta.

Luku 11. Otsonin vaikutus solun energiatalouden säätelijänä

Selitän tässä luvussa soluhengityksen mekanismin pääpiirteittäin, ja sen miten otsoniterapia vaikuttaa siihen. Otsoniterapia tehostaa soluhengistä hyvin tehokkaasti johtaen solun perusenergian eli ATP:n tuotannon nousuun. Näistä esitetään valaisevia eri maissa tehtyjä eläinkokeita, joissa on saatu uskomattomia tuloksia. Lisäksi luvussa käydään läpi ATP:n tärkeimmät merkitykset, joiden perusteella voidaan selittää hyvin paljon otsonin terapeuttisia vaikutuksia.

Luku 12. Otsonin vaikutus kudosten happipitoisuuteen ja sen mahdollisista merkityksistä

Tässä luvussa käsittelen otsoniterapian vaikutusta kudosten happipitoisuuden lisääjänä. Otsoniterapia tehostaa verenkiertoa johtaen parempaan hapenkuljetukseen. Pitkäaikainen kuuri lisää myös 2,3-DPG:n määriä veressä. Kyseinen entsyymi edesauttaa hapen siirtymistä hemoglobiinista kudoksille. Luvussa käydään läpi muutamia esimerkkejä, miten otsoniterapia on vaikuttanut varsinkin lihasten ja syöpäkasvainten happipitoisuuteen. Lopussa pohditaan myös kasvainten happipitoisuuden nousun vaikutuksia syöpähoidon onnistumisen kannalta.

Luku 13. Otsonin mahdollinen vaikutus hormoni- ja prostaglandiinitasojen tasapainottajana

Muutamissa tutkimuksissa otsoniterapialla on voitu normalisoida eri hormonien eritystä. Lisäksi viimeaikaisissa tutkimuksissa otsoniterapian on eläinkokeissa havaittu vaikuttavan tiettyjen prostaglandiinien tuotantoon. Nämä muutamat tutkimukset käsitellään tässä luvussa.

Luku 14. Kiistaa otsonin biologisista vaikutuksista

Otsonin vaikutusmekanismeista vallitsee huomattava yksimielisyys eri tutkijoiden kesken. Eri menetelmien vaikutukset ovat kuitenkin aiheuttaneet kiistaa, sillä esimerkiksi fysiologiseen suolaliuokseen ei liukene otsonia kovinkaan paljon verrattuna vereen, jossa otsoni reagoi nopeasti ja sitä voidaan laittaa enemmän. Siksi suonensisäistä otsonoitua suolaliuosta on paikoin pidetty pelkkänä uskomuslääkintänä. Luvussa tässä pohditaan näitä kiistoja ja otetaan kantaa muutamien tutkimusten todenperäisyyteen. Todennäköisesti fysiologisella suolaliuoksella ei voida suoraan aktivoida sytokiinien vapautumista, mutta soluhengityksen tehostamiseen se sopii.

Luku 15. Katsaus vetyperoksidin vaikutuksiin

Useimmat otsonin terapeuttisista vaikutuksista saadaan aikaan myös vetyperoksidilla. Vetyperoksidista kertominen olisi ollut suurelta osin asioiden toistoa. Tässä luvussa käydään kuitenkin läpi muutamia vetyperoksiditutkimuksia ja pohditaan hieman näiden aineiden keskinäisiä eroja.

Osa IV: Otsonihoidot käytännön lääketieteessä

Luku 16. Sydän- ja verisuonisairaudet

Luvun alussa käsitellään niitä mekanismeja, joiden avulla otsoni on tehokas sydän- ja verisuonisairauksissa. Otsoni parantaa veren virtausominaisuuksia varsinkin perifeeristä valtimontukkeutumistautia sairastavilla potilailla. Sekä otsoni- että vetyperoksidihoitojen on havaittu vähentävän kolesterolipitoisuuksia. Lisäksi otsoniterapia laajentaa verisuonia aiheuttamalla typpimonoksidin ja tiettyjen prostaglandiinien vapautumista suonien seinämistä. Niinpä ei olekaan ihme, että hoidoilla on saatu hyviä tuloksia ateroskleroosin, ateromatoosin ja niistä aiheutuneiden alaraajojen iskemioiden hoidossa. Näistä taudeista käsitellään useita tutkimuksia. Lisäksi otsoniterapialla on saatu erinomaisia tuloksia aivoinfarktin, sydäninfarktin ja muiden sydänoireiden hoidossa. Muut luvun kliiniset tutkimukset käsittelevät diabeettistä angiopatiaa sekä kohonnutta verenpainetta. Jälkimmäisestä tulokset tosin ovat olleet sen verran ohimeneviä, ettei otsoniterapiaa voine pitää kustannustehokkaana hoitomuotona. Lisäksi luvussa on useita hämmästyttäviä tapaushistoriikkeja potilaista, joita on hoidettu Sienan yliopistossa EBOO-menetelmällä. Luvun viimeinen osa käsittelee Baylorin yliopistossa Dallasissa 1960-luvulla suoritettuja hämmästyttäviä vetyperoksiditutkimuksia, jotka liittyivät lähinnä koe-eläinten sydänoireisiin.

Luku 17. Silmäsairaudet

Otsoniterapialla voidaan tehostaa silmän verenkiertoa, tehostaa silmähermon toimintaa ja hidastaa rappeuttavaa kehitystä. Luvussa analysoidaan tarkemmin kahta viherkaiheen eli glaukoomaan liittyvää kliinistä tutkimusta, useita retinitis pigmentosaan ja ikääntymiseen liittyvään verkkokalvon rappeutumiseen liittyviä tutkimuksia. muista silmäsairauksista on yksittäisiä tutkimuksia tehty myös keratiitista eli sarveiskalvon tulehduksesta, diabeettisestä retinopatiasta sekä näköhermon virhetoiminnasta eli optisesta atrofiasta. Kaikkiin otsoni ei ole mikään parannuskeino, mutta silti ainoa tunnettu toimiva vaihtoehto riittävän näkökyvyn elvyttämiseen ja ylläpitoon.

Luku 18. Ihosairaudet

Tässä luvussa käsitellään, miten otsoniterapioilla on hoidettu eri ihotauteja. Suppea autohemoterapia on ollut toimiva aknen hoitomuoto. Otsonoitu auringonkukkaöljy on ollut hyvin tehokas hoitomuoto sienitauteihin kuten epidermofytiaan, jalkasilsaan ja kynsisilsaan. Herpes Simplex -tartuntaa ja märkärupea on näiden öljyjen lisäksi hoidettu menestyksellisesti myös muilla otsonihoitomenetelmillä. Laaja otsoni-autohemoterpia on ollut tehokasta herpes zosteriin (vyöruusu) ja perinnölliseen kaljuuntumiseen. Allergisia ihottumia, psoriasista, neurodermatiittia ja sklerodermaa (ihonkovettumatauti) on hoidettu hyvin tuloksin useilla eri hoitomuodoilla. Vahva 35 % vetyperoksidi on taas ollut helppo ja kivuton hoitokeino syyliin.

Luku 19. Otsoni kipulääkkeenä

Luvussa käsitellään tauteja, jotka ovat suhteellisen vaarattomia, mutta joissa voimakas kipu tekee niistä potilaan kannalta vaikeita. Näitä ovat välilevyn tyrä ja iskias, joita molempia on parannettu menestyksellisesti otsoni-injektioilla. Aiheesta on jo ilmestynyt useitakin laajoja tutkimuksia jopa USA:laisiin tiedejulkaisuihin. Kolmas luvussa käsiteltävä tauti on fibromyalgia, josta käsitellään yksi menestyksellinen sokkokoe.

Luku 20. Korvataudit

Otsonilla on menestyksellisesti hoidettu useita korvatauteja. Luku alkaa erilaisten märkivien korvatulehdusten hoitotuloksista. Seuraavana ovat huimausta aiheuttava cochleo-vestibulaarinen oireyhtymä. Otsoniterapia on auttanut myös huonokuuloisten kuulon paranemisessa. Myös Menierin taudin ja tinnituksen hoidossa on saatu hyviä tuloksia. Hämmästyttävimmät tulokset liittyvät äkillisen kuurouden hoitoon, sillä tautiin sairastuneista potilaista lähes kaikki saatiin täysin parannettua.

Luku 21. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet

Luku alkaa laajan italialaisen osteoporoositutkimuksen käsittelyllä, jossa tukihoitona annettu otsonihoito lisäsi luun tiheyttä ja teki tuloksesta huomattavan pysyvän perinteisiin hoitoihin nähden. Osteomyeliitistä eli luuydintulehduksesta sekä artroosista eli nivelrikosta käsitellään useita menestyksellisiä tutkimuksia. Muut käsitellyt taudit ovat osteokondriitti, Reiterin tauti, synoviitti ja polven turvotus. Lisäksi luvun lopussa on katsaus siitä, miten otsoniterapiaa on käytetty vatsapaidan kudossiirtojen apukeinona jalkojen luumurtumissa. Kyseessä lienee ainoa tutkimus, jossa otsoniterapiaa on käytetty elinsiirrännäisten yhteydessä.

Luku 22. Otsoni hammaslääketieteessä ja suusairauksissa

Tässä luvussa käsitellään otsonin kenties hämmästyttävin sovellutus. Vain 40 sekunnin otsonikäsittely riittää helposti hävittämään hammasmädän eli karieksen ja käsittelyn jälkeen reiät mineralisoituvat uudelleen ehjiksi kunhan niitä hoidetaan jonkin aikaa fluoripitoisilla hammastahnoilla ja suuvesillä. Tämän ohella otsonikäsittely on myös erinomainen hampaiden valkaisumenetelmä. Suun sairauksista käsitellään, miten otsoidulla vedellä ja otsonoiduilla öljyillä on hyvin tuloksin hoidettu akuuttia herpeettistä ientulehdusta, suutulehdusta eli stomatiittia, suuontelon haavoja, Suttonin tautia ja hammaskuopan tulehdusta eli alveoliittia.

Luku 23. Ruoansulatuselinten sairaudet

Ruoansulatuselinten sairauksista käsitellään ensiksi, miten otsonoiduilla vedellä on joko sellaisenaan tai yhdessä öljyjen kanssa hoidettu nopeasti ja erittäin hyvin tuloksin mahahaavaa ja pohjukkaisuolihaavaa. Muita käsiteltyjä tauteja ovat mahakatarri eli gastriitti ja vatsakalvontulehdus eli peritoniitti. näitä tauteja on tutkittu lähinnä venäjällä, mutta eläinkoetutkimuksia on tehty myös esim. USA:ssa. Haavainen paksusuolentulehdus (Colitis ulcerosa) ja Crohnin tauti käsitellään omassa osaluvussaan. Viimeiseksi käsitellään muutamia kuubalaistutkimuksia otsonoitujen öljyjen ja eri yhdistelmämenetelmien loistavista tuloksista amebiaasiin eli punatautiin ja giardiaasiin.

Luku 24. Naistentaudit

Tällä luvussa käsitellään suuri määrä venäläisiä tutkimuksia eri naistentauteihin. Tauteina ovat emätintulehdus, endometriitti eli kohdun limakalvon tulehdus, tulehdusperäinen hedelmättömyys ja tavallisimman sukupuolitaudit, keskenmeno, raskausajan ylipainosta aiheutuneet ongelmat sekä sikiön kohdunsisäisten tartuntojen ennaltaehkäisy. Lisäksi kuubalaisista tutkimuksista käsitellään otsonoiduilla öljyillä saatuja erinomaisia tuloksia vaginan hiivasienitartunnan ja visvasyylän eli kondylooman hoidossa.

Luku 25. Syöpä

Syöpää käsittelevä luku alkaa vetyperoksiditutkimuksista. Aluksi eläinkokeista ja seuraavaksi ihmisillä tehdyistä kliinisistä tutkimuksista. Nämä tutkimukset ovat pääosin Dallasissa sijaitsevassa Baylorin ylipistossa 1960-luvulla tehtyjä tutkimuksia, mutta mukana on myös muutamia mm. japanilaisia tutkimuksia. Nämä tutkimukset ovat lähinnä pään ja niskan alueen syövistä sekä okasolusyövästä (eräs ihosyöpätyyppi). Vetyperoksidin jälkeen käsitellään otsonilla tehtyjä eläinkokeita, jonka jälkeen siirrytään erilaisiin ihmisten syöpiin ja niiden hoitoihin. Laajoja tutkimuksia on toistaiseksi tehty vain yleisistä syöpätyypeistä, kuten gynekologiset syövät, rintasyöpä, eturauhassyöpä ja keuhkosyöpä. Lisäksi luvussa käsitellään mm. otsonin vaikutuksia syöpähaavojen hoidossa ja pohditaan hoitojen poliittisia näkökulmia. Tässä yhteydessä lienee syytä huomauttaa, että tulokset ovat poikkeuksetta olleet erinomaisia. Otsonia on kuitenkin käytetty kaikissa tutkimuksissa tukihoitomuotona joko sädehoidon tai sytostaattihoidon rinnalla. Siksi otsonia itsessään ei uskalla julistaa tehokkaaksi syöpälääkkeeksi, vaikka sen käyttö parantaa näiden tutkimusten mukaan ennustetta huomattavasti.

Luku 26. Vanheneminen ja siihen liittyvät oireet

Luku alkaa vanhenemisen mekanismin käsittelyllä ja sillä, miten reaktiiviset happilajit edesauttavat solujen vanhenemista. Otsoni stimuloi antioksidanttijärjestelmää ja paradoksaalisesti (vaikka onkin vahva hapetin) parantaa kehon vastustuskykyä vapaita radikaaleja vastaan. Vanhenemisesta itsestään ei ole kliinisiä tutkimuksia, mutta esimerkkinä käsitellään mm. englannin hiljattain edesmennyt kuningataräiti. Vanhuusiän dementioista käsitellään kolme eri tutkimusta, joissa otsoniterapialla on voitu palauttaa useimpien potilaiden kuntoa selvästi ja hidastaa rappeuttavaa kehitystä. Mukana mm. yksi 60 potilaan kaksoissokkotutkimus, yksi 200 potilaan otos ja yksi 45 potilaan vertaileva seurantatutkimus. Tämän lisäksi luvussa käsitellään yksi 90 potilasta käsittelevä Parkinsonin tautia koskenut tutkimus, josta niin ikään saatiin erinomaisia tuloksia.

Luku 27. HIV/AIDS

Luvussa käsitellään aluksi taudin mekanismi. Seuraavaksi siirrytään in vitro kokeisiin, joissa laboratorio-olosuhteissa on onnistuttu inaktivoimaan HIV:a otsonilla. Vaikkei havainnoilla lienekään suurta merkitys kehon sisässä, se on sillä lienee silti vaikutusta. Kliinisten tutkimusten käsittely alkaa valetutkimuksella, jossa täysin väärillä menetelmillä saatiin petollinen lopputulos. Vasta tämän jälkeen siirrytään käsittelemään menestyksellisiä tutkimuksia. Niitä on yllättävän paljon, mutta potilasmäärältään kaikki ovat suhteellisen pieniä. Tutkimuksia on tehty varsinkin saksassa Horst Kiefin klinikalla Ludwigshafenissa. Lisäksi luvussa käsitellään muita saksalaisia, USA:laisia ja kuubalaisia tutkimuksia. Oman osalukunsa ansaitsee italialainen tutkimus, jossa saatiin hyviä tuloksia, mutta joka otsikoitiin harhaanjohtavasti antaen ymmärtää, ettei olisi vaikutusta HIV:iin. Otsikon kun oli määrännyt lehden päätoimittaja. Tieteellisistä HIV/AIDS tutkimuksista tehdään vielä yhteenveto, jonka jälkeen siirrytään ei-tieteelliseen osioon. HIV/AIDS:sta löytyy hyvin paljon kertomusluontoisia todistuksia, joiden alkuperäisdokumentteja lienee mahdoton jäljittää. Myöhemmin ne ovat muovautuneet kenties liialliksikin ihmetarinoiksi, ja joudun käsittelemään myös niiden mahdollisia todenperäisyyksiä ja liioitteluja. Tässä yhteydessä käsitellään omana osalukunaan suomalaisen HIV-potilaan tapaus, joka vuonna 1995 sai otsonihoitoja Tallinnassa ja testattiin myöhemmin HIV-negatiiviseksi. Tämän jälkeen käsitellään vetyperoksidilla saatuja hyviä, mutta satunnaisia hoitotuloksia. Luvun lopussa on vielä pohdintaa otsonihoitojen poliittisesta puolesta tämän taudin hoidossa.

Luku 28. Otsoni ja vetyperoksidi erilaisten haavojen hoidossa

Otsonihoidoilla on saatu erittäin hyviä hoitotuloksia erilaisten haavojen hoidossa. Luvun alussa kerrotaan muutamista vaikeista avohaavoista ja niiden paranemisesta. Seuraavana käsitellään vaikeiden leikkausavanteiden hoitoa otsonoidulla oliiviöljyllä. Sitten on vuorossa kuubalainen suonikohjuhaavoja käsittelevä tutkimus. Diabeettisistä jalkahaavoista on tehty jo useampiakin tutkimuksia. Niiden jälkeen käsitellään Ionozone-laitetta, jolla otsonoitua ja ionisoitua vesihöyryä suihkutetaan haavaan. Tästä menetelmästä esitetään yksi brittitutkimus käsittäen lukuisia loistavia tapauskertomuksia. Luvun lopussa kerrotaan vielä, millaisia havaintoja Baylorin yliopiston tutkijat tekivät vetyperoksidista 1960-luvulla.

Luku 29. Mielialahäiriöt

Mielialahäiriöistä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää kattavia tutkimuksia. Kuitenkin monet tukijat ovat raportoineet potilaiden poikkeuksellisesta hyvänolontunteesta hoitojakson aikana. Aivojen energiatason lisääjänä hoidoilla onkin teoreettisesti vaikutusta myös erimielialahäiriöihin. Ahdistuksesta on mahdollisuus esittää sydäntautipotilaista koostuva tutkimus, joiden ahdistusta tutkittiin kyselykokein. Lisäksi huonokuuloisten lasten oppimisvaikeuksista on ilmestynyt yksi tutkimus, joka niin ikään käsitellään tässä luvussa. Molemmissa tutkimuksissa saatiin hyvin lupaavia tuloksia.

Luku 30. Hepatiitit ja niiden seuraukset

Luvussa käsitellään eri hepatiittitien ja maksakirroosin hoitoa otsonilla. Oman osalukuun ovat saaneet akuutti A-hepatiitti, krooniset B- ja C-hepatiitit sekä maksakirroosi. Tulokset ovat olleet erinomaisia ja perinteisiin menetelmiin nähden usein huomattavasti parempia.

Luku 31. Tutkimuksia otsonin ja vetyperoksidin käytöstä muiden sairauksien hoidossa

Tässä luvussa käsitellään ne taudit, jotka eivät luontevasti sopineet muihin lukuihin. Ne ovat lueteltu seuraavassa.

Astma (kliinisiä tutkimuksia tehty mm. Saksassa, Kuubassa ja Venäjällä. Mukaa myös yksi ranskalainen tapauskertomus).

Diabetes eli sokeritauti. Käsitellään yksi venäläinen tutkimus, jossa molempien tyyppien diabeetikot ovat hyötyneet hoidoista selvästi. Hyviä tuloksia havaittiin lähes jokaisella potilaalla, ja hoitojen jälkeen potilaat saattoivat pudottaa päivittäisiä insuliiniannoksia kuukausiksi jopa kolmannekseen alkuperäisestä.

Kaasukuolio. Käsitellään pari eläinkoetta, joista saatu lupaavia tuloksia.

Krooninen väsymyssyndrooma ja Epstein-Barrin virus. Tästä taudista käsitellään kaksi tapauskertomusta. Toinen otsonihoidosta ja toinen vetyperoksidista.

Eri neuropatioista eli hermostotaudeista käsitellään kaksi kuubalaista tutkimusta.

Influenssa. Tämän taudin yhteydessä tarkastellaan hämmentävä jo vuonna 1920 Lancet-lehdessä julkaistua vetyperoksiditutkimusta, jossa tappavasta influenssakeuhkokuumeesta parani yli puolet jo kuolemaan tuomittua potilasta suonensisäisen vetyperoksidihoidon ansiosta.

Kalsifylaksia. Käsitellään yksi Puolalaisten tutkijoiden julkaisema tapauskertomus.

Madelungin taudista ja ylipainoisuudesta käsitellään muutamia Sienan yliopistossa EBOO-menetelmällä saatuja hämmentäviä tuloksia, ja viitataan myös yhteen laajempaa Chileläistutkimukseen.

Migreenistä sivutaan yhtä venäläistutkimusta.

Myosiitista käsitellään yksi vetyperoksidin kanssa tehty eläinkoe, jonka tulokset olivat varsin lupaavia.

Necrotizing fasciitis on tappava kuolioon johtava lihaskalvontulehdus, josta käsitellään yksi EBOO-menetelmällä tehty hämmästyttävä tapauskertomus.

Palovammoista käsitellään venäläisiä tutkimuksia, joissa vammoja on hyvin tuloksin hoidettu sekä paikallisella otsonihoidolla että otsonoidulla oliiviöljyllä.

Otsonia on myös käytetty plastiikkakirurgiassa. tästä aiheesta käsitellään yksi puolalaistutkimus, jossa otsonihoidolla hoidettiin nenän korjausleikkauksessa olleita potilaita.

Sepsiksestä eli elimistön vakavasta myrkytystilasta olen käsitellyt yhden suppeahkon kliinisen tutkimuksen sekä useita lupaavia eläinkoetutkimuksia.

Viimeisenä luvussa käsitellään sirppisoluanemiaa, johon kahdessakin kuubalaistutkimuksessa on saatu erinomaisia hoitotuloksia.

Luku 32. Otsonihoidot eläinlääketieteessä

Otsonihoidot soveltuvat pienin sovelluksin erinomaisesti myös eläinlääketieteeseen. tämän ovat osoittaneet lukuisat eläinkokeet, mutta myös muutamat puhtaasti eläinlääketieteelliseltä kannalta tehdyt tutkimukset. Näitä on toistaiseksi tehty ainakin lehmien utaretulehduksista, otsoniterapiasta hevosten kirurgisten leikkausten parantajana, ja otsonoitujen öljyjen käytöstä kastroitujen sikojen haavojen parantajana.

Osa V: Happihoidot ja lääketieteen politiikka

Luku 33. Otsonihoitojen tila Yhdysvalloissa

Poliittinen osio alkaa Yhdysvalloista, joka äärikapitalistisena maana on tunnetusti yhtiöidensä talutusnuorassa. Luvussa käsitellään, miten lääkintöhallituksen virkamiehet omistavat lääkeyhtiöiden osakkeita ja samaan aikaan toimitaan siinä ministeriön neuvontakomiteassa, joka arvioi lääkkeen. Tällaisessa ilmapiirissä otsonihoidot eivät leviä, vaan joutuvat jopa vainojen kohteeksi. Luvussa kerrotaan, miten monet lääkärit ja toimittajat ja generaattorivalmistajat ovat joutuneet jopa vuosiksi vankilaan levitettyään otsonihoitoja eteenpäin. Luonnollisesti hoitomuoto on sadoista turvallisuutta ja tehoa todistavista tutkimuksista huolimatta lailla kielletty Yhdysvalloissa (joskin oikeudenkäyntien seurauksena monet yksittäiset osavaltiot ovat hyväksyneet ne poikkeuslailla). Esimerkkinä luvussa käsitellään erästä HIV-vastarintaliikettä, jossa potilaat ostivat itselleen generaattorin käyttäen sitä salassa ja hoitaen itseään.

Luku 34. Lisää toivoa kehitysmaille - riittääkö tahtoa?

Tässä luvussa pohditaan niitä mahdollisuuksia, mitä näiden hoitomuotojen leviäminen tarjoaisi kehitysmaihin. Laajempaa esimerkkinä on kenialaisen Abha Light vapaaehtoisjärjestön Nairobin slummeissa suorittamat vetyperoksidihoidot. Luvussa verrataan eri hoitojen hintoja, ja tehdään selväksi, että tällaisen hoidon taloudelliset kustannukset ovat lähes olemattoman vähäisiä.

Luku 35. Basil E. Wainwright - sankari vai huijari?

Luvussa käsitellään fyysikko Basil Earle Wainwrightiä, joka on kenties tunnetuin otsonihoitoja antanut persoona. Hänen tieteelliset meriittinsä ovat julkaisujen puolesta olemattomat, mutta kertomusluontoisen todistusaineiston nojalla hän on saanut aikaan enemmän kuin kukaan toinen tällä alalla. Pitävätkö nämä todistukset paikkaansa? Ovatko ne osittain tai täysin vääristeltyjä? Näihin kysymyksiä pohditaan, ja jotain vastauksia myös saadaan.

Luku 36. Eri tutkimusmetodien eettisyys ja tarpeellisuus

Otsoniterapioista on tehty vielä suhteellisen niukasti laajoja kaksoissokkotutkimuksia. Monien tautien kohdalla hoidot ovat kuitenkin olleet niin selvästi menestyksellisiä, että ne tuskin edes kaipaavat varmistusta mistään kaksoissokkokokeista. Luvussa pohditaankin, mitkä menetelmät ovat eettisiä, ja ovatko kaikki edes tarpeellisia.

Luku 37. Perinteinen lääketiede vai vaihtoehtoiset menetelmät: Konflikti, joka odottaa ratkaisua

Luvussa pohditaan otsikon mukaisesti perinteisen lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen suhdetta toisiinsa. Ääripään edustajat pitävät koululääketieteen edustajia skeptikkona, jotka eivät usko mitään, ja vastaavasti nämä pitävät vaihtoehtotyyppejä täyshörhöinä. Totuutta ei ole mahdollista sisällyttää yhteen lukuun, mutta esimerkiksi Alzheimerin taudista saadaan hyvä esimerkki. Monet siinä käytetyt lääkkeet ovat myöhemmin todettu tehottomiksi, vaikka niiden käyttö on ollut modernia koululääketiedettä. Samaan aikaan tietokannoista on sensuroitu pois laaja kuubalainen samaan tautiin liittyvä erittäin menestyksellinen otsonihoitotutkimus. Tämä esimerkki valaisee luvun sisältöä hyvin. Koululääketiedekin voi pahimmillaan olla uskomuslääkintää, ja vaihtoehtomenetelmä voi olla todistetustu hyvin tehokas, vaikka jotkin piirit pyrkivätkin kumoamaan todistusaineiston olemassaolon. Kiista voidaan kuitenkin ratkaista vain asiaan kuuluvalla tutkimuksella.

Loppusanat

Viitteet

Noin 350 tieteellistä viitettä. Erikoisuutena on viitelistan perässä oleva tiedosto, jossa on kerrottu myös, mistä kukin viite on helpoimmin saatavilla.

Liitteet

Liite 1. Venäjällä suoritetut otsonihoitotutkimukset

Kielivaikeuksien takia en voinut käsitellä kovinkaan intensiivisesti laajaa Venäjällä tehtyä tutkimusmateriaalia. Sain kuitenkin englanninkieliset tiivistelmät sikäläisistä vuosina 1992-2001 julkaistuista tutkimuksista, ja päätin esittää niiden otsikot tässä liitteessä, jotta lukija saisi oikean käsityksen siitä valtavasta tutkimusten määrästä, joita siellä on tehty.

Liite 2. Muita aiheesta kirjoitettuja kirjoja

Liite 3. Yhteystietoja

Hakemisto

© 2009 Miika Sallinen